Hyvää ruokaa ja annoskateutta

Ässien voittoputki jatkuu tällä hetkellä, 12 voittoa peräjälkeen. Hyvä Pata 🙂

Niin, Porissa syntyneenä en kuitenkaan myönnä, että tällä kertaa kotiseuturakkaus olisi saanut tämän kyseisen olutvalinnan aikaiseksi. Alkon hienot käsityöläisoluiden teemaviikot marssittivat maisteltavaksi mitä erilaisempia käsityönä pantuja oluita Suomesta ja Tanskasta. Aivan kaikkia emme maistaneet, vaan valikoimme oluista ne meidän makuumme kiinnostavimmat tapaukset.

mufloni

Porilaista Beer Hunter’sin Mufloni Saison de Randonneur Kataja Editionia 6%, 16,84 e/0,75 l joutui olutväki odottamaan pidempään kuin muita oluita johtuen epäonnisista tapahtumista pullotus-ja etikettivaiheessa.
Mutta – hyvää kannatti odottaa 😉

Olen saison-tyyppisten oluiden intohimoinen ystävä ja toinenkin tässä kampanjassa maisteltavaksi tuotu, Stadin Panimon American Saison oli hyvinkin myös oman suuni myötäinen. Saisonit ovat erinomaisia ruokaoluita, ja tammikuussa bloggasinkin oman suosikkini, Saison Dupontin, simpukoiden seurana.
Hunajankeltaisessa belgityyppisessä Muflonissa viehätti erityisesti mausteena hienovaraisesti käytetty katajanmarja. Voisin hyvin kuvitella, että Mufloni Saison taittuisi hienosti vaikka tästä blogista tuttujen hirvenpyllypalleroiden seurana tai vaikka poronkäristyksen kumppanina.

Jos koti-Alkosta vielä löydät…

View original post 16 more words

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: