Euroeron malli on jo esitelty – kiitos komission, EKP:n ja Saksan

Tyhmyri's Blog

Tutustuin töihin liittyvistä syistä Kyproksen tilanteeseen hieman seikkaperäisemmin kuin mitä pelkkiä sanomalehtiä tai virallisia raportteja lukemalla oli tullut tehtyä. Erityisen mielenkiintoiseksi ja yllättäväksi tuon tutustumisen teki huomio, että euroeron käytännön toteutuksen malli on jo esitelty. Itse asiassa Kyproksella on tällä hetkellä käytössään raha, joka näyttää eurolta ja jota kutsutaan euroksi, mutta joka ei käytännössä ole euro.

Kypros on ollut nimellisestä Euroalueeseen kuulumisestaan huolimatta viime aikoina maa, jonka osalta rahan siirtely tai muut pääomaliikkeet eivät ole olleet millään tavoin yhteisvaluutta-alueen sääntöjen mukaisia. Kyproksen pääomaliikkeet ovat tällä hetkellä säädeltyjä. Käytännössä kyproslainen euro ei ole sama asia kuin saksalainen euro.

Toisin sanoen Kypros on tilanteessa, jossa sillä ovat kaikki oman valuutan ja säänneltyjen pääomaliikkeiden haitat, mutta ei mitään oman rahapolitiikan ja oman valuutan hyötyjä. Huonoin mahdollinen yhdistelmä, rahapoliittisesti jopa huonompi kuin Kreikan tilanne. Itse asiassa Kypros on jo siirtynyt pois yhteisvaluutta-alueesta. Mitään pääomien massiivista pakoa Kyproksen pankeista ei tapahtunut koska pääomaliikkeiden sääntely astui…

View original post 152 more words

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: