Sahtimestaruus Mouhijärvelle

OLUTVERKKO - uutisia ja tietoa oluesta

Pekka Uusilähteenmäki Mouhijärveltä nimettiin vuoden 2013 sahtimestariksi Hämeenkyrön sillanpääläisessä kultuuriympäristössä järjestetyssä kilpailussa tänään (3.8.13) lauantaina.

Sahdinvalmistuksen Suomen mestaruuskilpailu järjestettiin 22. kerran, vuodesta 1992 alkaen. Osanottajia oli ennätyksellisen paljon: 44 sahdintekijää. Edellisen vuoden mestari – tällä kerralla Kari Harju Porista – on aina itseoikeutettu osallistuja. SM-kilpailun järjestivät Suomen Sahtiseura ry yhteistyössä paikallisten Heiska ry:n ja Sahti 75 ry:n kanssa.

Kilpailu oli tänä vuonna muodostua Sahti-Suomen läntisten osien keskinäiskisailuksi. Vain Tapani Virtanen Hartolasta kiilasi kuuden parhaan joukkoon.

Tuomaristo kuvaili hieman tummaa mestarisahtia ”oikean väriseksi ja vahvuiseksi sekä tuoksultaan reheväksi”. ”Maku on pehmeä, tuore, jälkimaku kestävä ja vahva”.

Lue lisää tuloksista: Sahdinvalmistuksen SM-kilpailu 2013 Hämeenkyrössä.

Sillanpää ja sahti

Hämeenkyrön oman sankarin, Nobel-palkitun (v. 1939) kirjailijan Frans Emil Sillanpään syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 125 vuotta. Hämeenkyrössä vietetään FES125-juhlia läpi vuoden.

Sahtikisassa Kansankulttuurikeskus Heiskan Iisakin tallituvassa kuultiin Hämeenkyrössä asuvan paljasjalkaisen helsinkiläisen, kirjallisuusprofessori Panu Rajalan kokoamia havaintoja F.E. Sillanpään suhteesta sahtiin.

View original post

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: